Come on pretty baby suck my balls all night!

   Selitän tuon otsikon alempana.
   Elikkä siis ensimmäiseksi pahoittelen tätä pitkää aikaa, joka Riverillä meni kokemuksia hakiessa! Viisi päivää ilman päivitystä. Toivotaan, ettei tapahtuisi enää uudestaa. Paitsi, jos kyseessä on yhtä hauskaa, mitä on tähänki mennessä ollut!
   Peruutan ihan ensimmäiseksi puheeni pariisilaisten läpitöykedestä. Olin väärässä. Pariisilaiset on helvetin hauskaa sakkia, kunhan niitä lähestyy oikeella asenteella. Serkkuni Hanna opetti mulle hyvän tavan puhua ranskalaisille. Sen sijaan, että meen ja kysyn, "Excuse me, do you speak english?" joka näillä kokemuksilla kuulosti ranskalaisille "Bitch! Speak english cuz im too lazy to learn your language!" Tämä sai siis yleensä aikaan epäystävällistä vastakaikua yms. Niinkuin olin sanomassa, Hanna opetti mulle, että miten ranskaksi sanotaan, "Olen pahoillani, en puhu ranskaa, mutta puhutteko te englantia?" Kesti hetken oppia se, mutta heti kun sen läväytti keskustelun avaukseksi, hymy nousi ranskalaisten kasvoille ja vaikka he eivät englantia ois osannukkaan, he silti halusivat ja yrittivät auttaa kaikin keinoin. Hullua, miten pieni asia vaikuttaa kaikkeen. Eli kaikille Ranskaan matkustaville: "Je suis désolé, mais je ne parle pas Francais, mais parlez-vous Anglais?" Toimii ku junan vessa.
   Sitten hieman tapahtumista yleisen hössötyksen jälkeen.
   Australialaiset on ehkä maailman rennointa sakkia ... kunhan ekana tottuu siihen kammottavaan aksenttiin. "Oi mäit lets get som biä än steik mäit!" :D Tutustuin samassa hostellissa oleskeleviin Aussijätkiin Mattiin ja Lukeen. Joka ilta lähettiin niiden kans ulos, ja joka ilta Luke meni jonku ämmän kans hostelliin jo kahen aikaan ja minä ja Matt päädyttiin aina kaksisteen joskus 5-6 aikoihin. Ranskassa baarit voi olla kaiketi kuinka myöhään vaan auki, jos niist ei lähe meteliä. Meiän kantis Long Hop oli auki johki kahteen, (paitsi meille, jotka ensimmäisen illan jälkeen tutustuttiin omistajiin ja oltiin siel aina siihen asti, kunnes ne lähti himaan) jonka jälkeen me lähettiin aina metsästää jotain muita auki olevia paikkoja, tutustuen samalla täkäläisiin. Ranskalaiset on kyl outoo sakkii. Niin laidasta laitaan porukkaa, et huh huh. Kaikennäkösiin ihmisiin törmäiltiin koko ajan. Hankaluuksilta vältyttiin aika hyvin, ku se porukka, jossa liikuttiin, koostu vähintään neljästä isosta äijästä joka ilta. Ei tullu paljon mitkää riukukepit aukoo päätä, ku oltiin niin kovannnäkösiä. Hahhah. Tai sit syynä oli se, että tietoisesti koitettii välttää hankaluuksia. Kaikki illat meni kutakuinki seuraavan kaavan mukaan: päivät hengailtiin ja tsillailtiin, sit käytiin kaupas ostaa ruokatarvikkeet, tehtiin ruokaa, juotiin vähä viiniä, vähä olutta. Aussit oli aina yleensä aika hyväs laitamyötäses ku päästiin pubiin. Itse pidin mun juomisen joka ilta sillee, et oisin ollu ajokunnos koko ajan (max 1 alkoholiannos per 2h). Tämä toivottavasti hieman rauhoittaa äitiänikin, joka on aina niin kauhean huolissaan. Pubissa tutustuttiin aina uusiin ihmisiin, jotka oli kyl suurin osa aina englantilaisia. Paikka kun oli jonkin sortin English pub. Paikan sulkeuduttua, Matt ja minä lähettii jonnekki toiseen paikkaan, kun Luke aina lähti hostellille jonkun naisen kanssa. (usein se oli se sama aussimimmi) Sitten jossain vaiheessa, kun ei jaksettu enää riehua, palattiin Mattin kanssa takas hostellille. Yleensä mentiin aina kävellen. Matka oli kyl suht pitkä mutta se oli parasta aikaa kattella maisemia (ja häiritä töihin meneviä ihmisiä kyselemällä suuntaa). Viimeinen ilta oli sit jotain suht erikoista. Saman kaavan mukaan lähettiin liikkeelle, mut tällä kertaa päätettiin suunnata jonnekki klubille, pubien sijaan. Klubi oli Champs Elyseellä ja nimi oli Le Queen. Nimestä ois pitäny arvata jotain... Noh, sisään me kuitenki mentiin ja ensimmäiseks syvältä raapaseva sisäänpääsymaksu 20e aiheutti lähes uloslähtemisen. Päätettin kummiski jäädä. Mentiin tiskille ja otettiin bisset. (onneks sisäänpääsymaksuun sisälty yksi drinkkilippu) Paikka oli niin jäätävän kallis, et ei toisia otettu. Täs vaihees tajuttiin, et: "Ei saatana! Täähä on suht selvä homobaari!" Wikipedian mukaan paikka OLI joskus homobaari, mutta tiedustelutietojen mukaan paikka taisi olla vieläkin. Juotiin oluet ja päätettiin vähän tanssia. Päästiin tanssilattian reunalle, kun pari lihavahkoa äijää liimautu meiän kylkiin vähä liian lähelle ja alko sönköttää jotain. Sanottiin ystävällisesti, että ollaan heteroita ja ollaan kohta lähössä. Toinen usko. Toinen ei. Jatko mun korvaan kuiskailua. Täs vaiheessa jo ärähdin sille ja käskin sitä poistumaan. Se ilmeisesti kiihotti sitä läskiä sen verran, et se kouras mua palleista.
  Virheliike
   Samantien tempasin sitä äijää polvella ensiksi säkeille, jonka jälkeen niskasta kiinni ja toisella polvella palleaan. Jäi sitte siihen tanssilattialle keräilee itteensä. Täs vaihees päätettiin sit Mattin kans lähtee takas hostellille, kun meikäläisen junakin oli lähössä muutaman tunnin päästä siitä.
   Päästiin takas hostellille ja Matt siinä kippaili vielä bisseä, ku meikäläinen keräili kamoja. Sanottiin hyvästit ja meikäläinen suuntas juna-asemalle samoilla silmillä. Kävin varaa ittelleni paikan junaan, jonka jälkeen hyppäsinki siihen junaan. Koko matkan nukuin ku tukki tavarani vyöllä kiinnitettyinä meikäläiseen (paranoidina varkaista) ja sit totesinki olevani Bordeauxissa. Hyppäsin toiseen junaan ja siirryin Arcachoniin, josta meikäläistä tultiinkin hakemaan. Tää paikka on siis kummisetäni siskon ja hänen miehensä "kesämökki", eli tämmöinen 1800-luvulla rakennettu nelikerroksinen huvila. Isäntäväki oli juuri veneretkellä, kun tulin tänne ja minulle sanottiin vaan, että asetu taloksi. Tarkoitukseni oli vähä lukea ja sen semmoista, mutta nukahdin sohvalle saman tien ja nukuin siinä iltaan asti. Syötiin isäntäväen kanssa herkullisia simpukoita, jonka jälkeen menin taas nukkumaan ja nukuin lähes yhteen asti päivällä. Takapihalta aukeaa suoraan biitsi, joten auringossa makaaminen oli pääasiassa päiväohjelmani.
     Ei tässä mitään muuta ihmeellistä. Tämmöinen on ollu viikko Pariisissa ja toivottaan, että rahat riittäisi vielä pitkäksi aikaa.

-River

Ainii! Toi otsikko! Joo, Australialaiset esitteli mulle yhen helvetin hyvän hyvän bändin nimeltä Steel Panther. Se on överi-kasari-glamrockia pienellä parodisella lisäsäväyksellä maustettuna. Törkeät sanoitukset. Hauskat kylläkin. En muutakaan otsikkoo keksiny nii laitoin sit ton, koska tota me laulettiin koko viikko. Jää soimaan päähän aika pahasti.